Finnish Forest and Energy Policy Model (FinFEP) : A Model Description

Finnish Forest and Energy Policy model (FinFEP) is a partial equilibrium model of the Finnish forest and energy sectors. The processing technologies of the two sectors are based on plant-level data. The approach falls into the bottom-up modeling tradition. In addition to the processing sectors, the model consists of a detailed description of forest resources on forestry land available for wood production in Finland. The model generates harvesting behavior based on optimized management rules and the state of the forest resources. In line with the usual CGE modeling convention, we formulate the partial equilibrium of the two sectors as a mixed complementarity problem (MCP). In this report, we describe the modeling approach in detail level, and give examples of applications that the model can be used for.201

Metsätalouden uusi kannustinjärjestelmä – teoriaa, käytäntöjä ja ehdotukset

Kansallisen metsästrategian 2025 yhtenä tavoitteena on metsätalouden uuden kannustinjärjestel-män rakentaminen. Tämän selvityksen tehtävänä oli arvioida taloustieteen teorian, tutkimusten, kansainvälisten vertailujen sekä EU-normiston pohjalta metsätalouden kannustinjärjestelmään liittyviä yleisiä vaatimuksia ja toteutusta sekä tehdä ehdotus uuden kannustinjärjestelmän kehittämiseksi. Kannustinjärjestelmän peruslähtökohdat ovat, että julkisen vallan rooli on taloudellisen toiminnan yleisten edellytysten luominen ja parantaminen, kannustinten käyttö tulee perustella määrittelemällä, mitä markkinapuutetta sillä korjataan, ja että julkisilla tuilla tulee olla toimintaa aidosti kannustava vaikutus. Tukien tulee olla määräaikaisia, mutta määräajan tulisi metsätalouden luonteen vuoksi olla kohtuullisen pitkä, esimerkiksi EU:n rahoitusohjelmissa noudatettu seitsemän vuoden kestoaika. Kannusteilla ei tule paikata toisen ohjauskeinon aiheuttamaa vääristymää, eivätkä tuet saa vääristää kilpailua toimijoiden välillä. Vertailujen perusteella monet Suomen kannalta kiinnostavat Euroopan maat hyödyntävät metsätaloudessa mittavasti EU:n rahoitusinstrumentteja, erityisesti sen maaseuturahastoa. Puhtaasti kansalliset tuet on usein rakennettu de minimis -asetuksen pohjalle. Työssä esitetään kolme ehdotusta metsätalouden uudeksi kannustinjärjestelmäksi. Yhteistä niille on, että julkisia kannustimia käytettäisiin ensisijaisesti metsätaloudessa havaittujen markkinapuutteiden korjaamiseen eli julkishyötyjen tuotannon kannustamiseen ja haitallisten ulkoisvaikutusten ehkäisemiseen. Perusmetsänhoitoa ja puuntuotantoa tuettaisiin vain, jos toimenpiteillä on samalla merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia (ns. kaksoisetu- eli win–win-tilanne). Metsien ympäristöpalvelukorvaukset -vaihtoehto merkitsisi melko radikaalia näkökulman vaihdosta perinteiseen tukipolitiikkaan verrattuna, sillä siihen sisältyy myöhemmässä vaiheessa hiilikor-vausjärjestelmän rakentaminen. Metsänomistajille ja puurakennusten omistajille tai tuottajille kohdistettavat hiilikorvaukset kannustaisivat metsänomistajia huolehtimaan metsiensä puustopääomasta ja suosisivat erityisesti tukkipuun kasvatusta, koska tukkipuun kysyntä lisääntyisi. Tämä puolestaan kannustaisi metsänomistajia huolehtimaan puuston järeytymistä edistävistä harvennushakkuista ja edistäisi muutenkin metsien kasvua lisääviä investointeja. Hiilikorvaukset toteutettaisiin puuston hiilisisältöön perustuvilla hiilivuokrilla. Järjestelmän poliittisen ja hallinnollisen valmistelun vaatima aika huomioon ottaen sen käyttöön ottaminen olisi mahdollista aikaisintaan 2030-luvulla. Lähestymistavaltaan perinteisemmät kannustinjärjestelmät toteutettaisiin kilpailutettuina hankehakuina. Kaikille toimijoille avoimet hankehaut perustuisivat valtakunnallisen tai alueellisen metsäohjelman, maakuntaohjelman, maaseudun kehittämisohjelman tms. ohjelman tavoitteisiin. Hankehakupohjaisista vaihtoehdoista tässä työssä esitetään kaksi alavaihtoehtoa, jotka eroavat toisistaan kannustinten piirissä olevien toimintojen rajauksen suhteen. Metsien ympäristöpalvelujen hankerahoitus kattaisi metsien ja puutuotteiden mahdollistamat hiilinielut, metsäluonnon monimuotoisuuden, metsien terveyden sekä maisema- ja virkistysarvojen ja metsänomistajien osaamisen edistämisen. Tukikohteiltaan tätä laajempi olisi Metsätalouden hankerahoitus, johon sisältyisi edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi myös metsätalouden yleisiä toimintaedellytyksiä parantavia toimia (metsätalouden tietojärjestelmät, kiinteistörakenne, metsätiet) sekä sellaisia puuntuotannon toimenpiteitä (energiapuun logistiikka, taimikonhoito, ympäristöpalveluiden kaupallistaminen), joilla on merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia.201

Metsät ja hiilivirtoja ohjaava ilmastopolitiikka

201

EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehys - arvio LULUCF-sektorin sisällyttämisen mahdollisuuksista ja ristiriidoista Suomelle

201

New and enhanced policy measures for the sustainable use of natural resources in agriculture and forestry

201

Tulevaisuuden kestävä maa- ja metsätalous. Uusien ohjauskeinojen toteutettavuusarviointi

Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena arvioida uusiutuvien luonnonvarojen kestävän hyödyntämiseen liittyvien uusien ohjauskeinojen toteutettavuutta. Tarkastelussa oli joko täysin uusia ohjauskeinoja tai nykyisten ohjauskeinojen muunnelmia tai yhdistelmiä, jotka voisivat onnistuessaan edistää kestävää maa- ja metsätaloutta tai ratkaista nykyisen ohjauksen ongelmia. Metsäsektorin kohdalla tarkastellut ohjauskeinot liittyivät perinteiseen metsäpolitiikkaan tai muihin metsäresursseihin vaikuttaviin ohjauskeinoihin. Maataloussektorin osalta keskityttiin erityisesti uudistuvan maatalouspolitiikan ohjaukseen, jossa huomioidaan ilmasto-, energia- ja maaseutupolitiikan ohjausvaikutukset. Arvioinnin menetelmänä oli Delfoi-tekniikka, joka toteutettiin kaksikierroksisena, anonyyminä ja vuorovaikutteisena kyselyprosessina online-kyselyn muodossa. Avoimet vastaukset analysoitiin laadullisesti luokittelemalla ja ryhmittelemällä; asteikkovastauksia tarkasteltiin kokonais- ja taustamuuttujien mukaisina jakaumina. Ohjauskeinoja arvioineeseen asiantuntijapaneeliin koottiin kattava edustus maatalous-, metsä- ja ympäristöpolitiikan sidosryhmistä. Kyselyn perustaksi valmistettiin ohjauskeinojen arviointikehikko, jonka avulla tarkasteltiin erikseen tavoitteiden ja keinojen kannatettavuutta, perusteluja, kustannustehokkuutta, vaikutuksia ja vaikuttavuutta. Kestävyyden eri ulottuvuuksien (ekologinen, taloudellinen ja sosiokulttuurinen) vaikutusarviointi on olennainen osa arviointikehikkoa. Ensimmäisellä kierroksella kyselyyn vastasi 174 asiantuntijaa (vastausprosentti oli 30,5 %, sillä kutsuja lähettiin 571 asiantuntijalle) ja toisella kierroksella 74 asiantuntijaa (vastausprosentti oli 42,5 %). Tulosten perusteella arvioitiin SWOT-analyysillä ohjauskeinojen toteutettavuutta ja jaettiin keinot kolmeen ryhmään: 1) eteenpäin vietävissä olevat, 2) hiomista vaativat sekä 3) turhaa toiveikkuutta herättävät. Eteenpäin vietävissä olevia ja vahvan kannatuksen saaneita keinoja nähtiin kaksi. Ensimmäinen näistä, lannankäsittelyn investointituki nähtiin selkeänä tukimuotona, joka oikein kohdistettuna aktivoi investoimaan. Toinen, tilusjärjestelytuki pellon- ja metsänomistajille edistää onnistuessaan tilusrakenteen kehittymistä laajentavien ja kasvavien yritysten tarpeisiin. Hiomista vaativat biokaasun syöttötariffi, jonka yhteyteen toivottiin huolellisesti realistisesti tehtyjä laitosinvestointilaskelmia. Monivuotisen nurmen viljelyvelvoite eloperäisillä mailla nähtiin kannatettavana, joka tulisi toteuttaa osana CAP-pakettia. Kemera-tukien uudelleen kohdentaminen vaatii jatkotutkimusta keinon moninaisista vaikutuksista ja sopivuudesta nykytilanteeseen. Koulutussetelit puutuotealan mikroyrityksille -keinossa tulisi vielä miettiä kohdennusta, eli mihin palveluihin koulutussetelejä voitaisiin käyttää. Hiilikorvaukset maa- ja metsätaloudessa vaativat hiilitaseen mittaamiseen ja seurantaan sekä korvausten määräytymiseen liittyviä lisäselvityksiä. Turhaa toiveikkuutta nähtiin metsätalouden siirtymisessä maatilatalouden- tai yritysverotukseen, pinta-ala- ja myyntiperusteisessa metsätalouden yhdistelmäverotuksessa sekä eloperäisten maiden viljelyn ohjauksessa päästökaupalla. Asiantuntija-arvioinnissa toistuivat yksittäistä ohjauskeinoa laajemmat näkökohdat, joihin perustuen voidaan esittää seuraavia maa- ja metsätalouden julkisen ohjauksen kehittämistä koskevia suosituksia. Ensinnäkin julkista ohjausta tulisi kehittää joustavien, markkinaohjautuvien politiikkakeinojen suuntaan; tulisi välttää markkinoita vääristäviä keinoja, mutta kuitenkin suosia laajaa kestävyyttä varmistavaa sääntelyä. Toiseksi ohjauskeinojen ennakkoarviointiin kannattaisi sisällyttää kestävyysvaikutustarkastelu, jossa eri kestävyysulottuvuuksien yhteistarkastelulla voidaan arvioida kokonaiskestävyyttä identifioiden keinon heikot ja vahvat alueet. Kolmanneksi yksittäisten ohjauskeinojen kehittämisestä olisi syytä siirtyä enenevässä määrin ohjauskokonaisuuksien rakentamiseen, jossa pyritään varmistamaan ohjauksen johdonmukaisuus ja sektorikohtaisten politiikkojen koherenssi. Neljänneksi ohjauskeinojen hallinnolliseen keveyteen olisi valtiontalouden säästöpaineissa kiinnitettävä erityistä huomiota.ABSTRACT New and enhanced policy measures for sustainable use of natural resources are examined in this study. The examined policy measures could possibly promote sustainable agriculture and forestry or solve problems created by current public policy steering. In forestry, the examined policy measures deal with traditional forest policy or other policy measures that affect forest resource use. Agricultural policy measures concentrate on the future Common Agricultural Policy (CAP) guidance taking into account the challenges and goals, which are provided by climate, energy and rural policy. The evaluation was done by two rounds of online Delphi questionnaires. The survey rounds formed an interactive and anonymous process among the chosen expert panel. The chosen expert panel represented agricultural, forestry and environmental interest groups and stakeholders. Openended responses were analysed by qualitatively structuring and categorizing them, whereas, the choice responses on Likert scale were analysed based on their total and background group specific distributions. The questionnaires were designed around a prepared policy evaluation framework, which covered the advocacy of the measures and their primary aims, as well as measures’ costefficiency, impacts and effectiveness. Additionally, assessment of sustainability by ecologic, economic and socio-cultural impacts was an essential part of the evaluation framework. On the first round, 174 experts (presenting a response rate of 30.5%) evaluated the policy measures according to a prepared evaluation framework. In the second round 74 experts (presenting a response rate of 42.5%) provided revised responses. Based on the results, a SWOT analysis was made to evaluate the feasibility of the examined measures. The measures were divided into three groups: 1) Feasible to implement, 2) Refinement needed and 3) Groundless optimism offered. An investment subsidy for manure handling fell within the first category. The measure was considered as a clear form of subsidy, which conditioned with a proper allocation, will activate farmers to invest. Also a subsidy for land consolidation for expanding farms and forest enterprises was strongly supported by the panel and thus fell within the first category. The implementation of feed-in-tariff system for small-scale biogas production, obligatory farming of perennial grasses on organic soils, a reallocation of forestry subsidies from timber production to public goods, training vouchers for small and micro-scale wood product enterprises, and introduction of carbon compensations into forestry and agriculture fell within the second category. All of them received high advocacy, but included also aspects that would need to be revised further. Groundless optimism, in turn, was observed in revised taxation systems for forestry and in the emissions trading system customised for cultivation of organic soils. Some aspects and viewpoints repeated in the evaluation of numerous policy measures. Based on these, some general recommendations for the planning of public policy measures can be given. First of all, public policy measures should be developed into a direction of flexibility and market orientation. Moreover, measures that skew markets should be avoided and measures that ensure sustainability in many areas should be favoured. Secondly, the ex-ante assessments of policy measures should include a sustainability impact evaluation where the both aggregated and individual sustainability gains can be identified. Thirdly, instead of developing separate policy measures, public policy preparation should focus on building policy packages keeping in mind the consistency and coherence of sectorial policies. Finally, taking into account the tightness of state economy, administrative burden should be carefully evaluated beforehand1. Johdanto 2. Menetelmät 3. Tilusjärjestelyillä kilpailukykyä maa- ja metsätalouteen 4. Lannankäsittelyn investointituki koetaan tehokkaaksi tavaksi edistää ravinnekiertoa, teknologia kustannustehokkuuden esteenä 5. Biokaasun syöttötariffijärjestelmän laajentaminen alentaa KHK-päästöjä, mutta keinoja ja sen kustannustehokkuutta tulee vielä jalostaa 6. Eloperäiset maat nähdään kasvihuonekaasujen vähentämisen kannalta tärkeinä, mutta päästövähennysten laskentatapa ei ota niitä kaikilta osin huomioon 7. Koulutusseteleistä joustava kannuste puutuotealan mikroyritysten liiketoiminnan vahvistamiseen 8. Metsätalouden hiilikorvaukset harkinnan arvoisia pitkällä aikavälillä 9. Pinta-alaperusteisen metsäverotuksen osittainen palautus herättää kriittisyyttä 10. Metsäverotuksen siirtyminen muiden tuloverotusten suuntaan vaatisi jatkoselvityksiä 11. Kemera-tukien suuntaaminen puuntuotannosta markkinattomiin hyötyihin vastaa paremmin nykyistä metsienkäyttöä, mutta aiheuttaa myös huolta puutuotannon tasosta 12. Kemera-tukien uudelleen kohdentaminen taimikonhoitoihin, kunnostusojitusten vesiensuojelutoimiin ja luonnon monimuotoisuuteen tarjoaa parempaa suuntausta, vaikkakin yksityiskohtia tulee pohtia lisää 13. Johtopäätelmät 14. Viitteet 15. Liitteet201

Metsänvuokraus – uusi metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelu : METSÄVUO-hankkeen loppuraportti

Luonnonvarakeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä toteutetussa ”Metsätilojen vuokrauksesta uusi metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelu” -projektissa tutkittiin ja kehitettiin metsien vuokraukseen perustuvaa verkostoituneen liiketoiminnan mallia yksityismetsiin. Tavoitteena oli jäsentää ja arvioida metsänvuokrauspalvelun ominaisuuksia sekä selvittää edellytyksiä käynnistää vuokraukseen perustuvaa uutta metsäpalveluliiketoimintaa. Projektia toteutettaessa kotimaisen puun kysynnän odotettiin lisääntyvän merkittävästi suunniteltujen investointien toteutuessa. Metsänvuokraukseen perustuva omaisuudenhoitopalvelu voisi olla yksi keino vähentää yksityismetsien puustovarantojen mobilisaatioon liittyviä epävarmuustekijöitä. Metsäomaisuuden hoitopalveluna metsänvuokraus sijoittuu luonteeltaan hoitopalvelusopimuksen ja yhteismetsän välimaastoon. Metsänvuokrauksessa tavoitellaan kokonaisvaltaista metsäomaisuuden hoitoa, josta sovittaessa metsänomistaja luovuttaa yhdellä päätöksellä metsiensä hakkuiden ja hoidon toteuttamisen määräajaksi (esim. 10 vuodeksi) vuokralaisen hoidettavaksi metsänomistajalle maksettavaa (tavallisesti vuotuista) korvausta vastaan. Vuokralainen tekee toimenpiteet itse tai teettää ne kolmansilla osapuolilla noudattaen yhdessä metsänomistajan kanssa sovittuja periaatteita ja metsänhoitomenetelmiä. Vuokralainen vastaa töiden toteutuksesta, yksittäisistä metsänkäsittelypäätöksistä, hallinnosta sekä tuloista ja menoista. Suomessa tällaista palvelua ei vielä ole, muualla maailmassakin se on harvinaista lukuun ottamatta julkishallinnon metsiä. Metsänomistajakunnan muutoksen jatkuessa ja palveluiden käytön yleistyessä kokonaisvaltaiset omaisuudenhoitopalvelut yleistynevät myös metsäalalla samalla tavalla kuin ne ovat yleistyneet pankki- ja vakuutusalalla sekä finanssivarallisuuden hoidossa. Metsänvuokraus voidaan nähdä yhtenä tapana tuottaa metsänomistajalle omaisuudenhoitopalvelua, jolloin palvelun sisällöstä vuorovaikutteisesti sopiminen ja arvon tuottaminen maanomistajalle korostuvat. Metsänvuokrauksen arvolupaukset metsänomistajalle sisältävät metsien hoidon, helppouden sekä vakaan tuoton. Palveluntarjoajille ja vuokralaisille arvolupaukset sisältävät kumppanuuden sekä luotettavan ja ammattitaitoisen yhteistyöverkon sekä mittakaavaedut. Kun vuokrametsien pinta-ala on riittävä, luo syntynyt yhteistyöverkosto aineelliseen ja aineettomaan vaihdantaan (osaamisten täydentämiseen ja vuorovaikutukseen) ja työsuorituksiin perustuvaa arvoa. Tutkimuksen kuluessa kokonaisvaltaiselle omaisuudenhoitopalvelulle tunnistettiin kolme erilaista mittakaavatasoa: paikallinen pienimuotoinen metsänvuokrauspalvelu, alueellinen hieman laajamittaisempi palvelumalli sekä valtakunnallinen malli. Paikallisessa pienimuotoisessa mallissa vuokrauspalvelu toteutuu metsänomistajan sekä tilan sijaintikunnassa toimivan toisen aktiivisen metsänomistajan tai metsäpalveluyrityksen välisenä sopimuksena. Alueellinen vuokrauspalvelu voi perustua tietyn maakunnan tai metsänhoitoyhdistyksen alueella aktiivisesti toimivan toimijan tarjoamaan palveluun, jolloin palvelua voidaan tarjota periaatteessa kaikille kyseisen alueen metsänomistajille, joiden tilat ovat kiinnostavia vuokralaiselle. Valtakunnallinen malli tarjoaa käytännössä kaikkialla Suomessa sijaitsevien metsätilojen omistajille mahdollisuuden tarjota tilojaan vuokralle. Metsänvuokraus on mahdollista toteuttaa maanvuokralain mukaisena menettelynä, ja projekti tuotti tätä varten mallisopimuspohjan, joka on toimijoiden vapaasti käytettävissä. Projektin tiivistetyt loppupäätelmät ovat: • Metsänvuokraukseen perustuva kokonaisvaltainen metsäomaisuuden hoitopalvelu voidaan toteuttaa nykyisen lainsäädännön puitteissa maanvuokralakiin tukeutuen. • Metsänvuokraukseen liittyvän kielteisen maineen vuoksi palvelulle parempi termi voisi olla esimerkiksi metsäomaisuuden hoitopalvelu. • Kokonaisvaltaisen metsäomaisuuden hoitopalvelun, jos se toteutuisi mittakaavaltaan vähänkin laajempana, vaikutukset puun mobilisaatioon, metsäyrittäjyyteen ja metsätalouden kannattavuuteen voisivat olla merkittäviä. • Monet kolmea yllä mainittua mittakaavatasoa edustavat toimijatahot ovat olleet kiinnostu-neita palvelun tarjoamista liiketoimintamahdollisuuksista, yksityismetsänomistajien aidon kiinnostuksen selvittäminen edellyttää toimivan palvelun tuomista markkinoille. • Metsävuokrauksen yleistyminen edellyttää toimijoilta yksinkertaisen ja selkeän metsänvuokrauskonseptin kehittämistä ja testaamista (pilotointia) käytännössä, joka toimisi palvelun referenssinä.201